Kun tieto alkaa hidastaa muutosta

Kun tieto alkaa hidastaa muutosta

Elämme aikaa, jossa tieto on aina muutaman sekunnin päässä.
Yhdellä hakusanalla löydämme vastauksia kaikkeen – stressin säätelystä, itsensä kehittämisestä, tunteiden hallinnasta, hermoston toimintaan.
Tiedon saaminen ei ole enää haaste.
Haaste on siinä, mitä teemme sillä tiedolla.

Moni huomaa jossain vaiheessa olevansa uupunut jatkuvasta oppimisesta ja etsimisestä.
Luetaan lisää, kuunnellaan enemmän, mutta toiminta jää vähemmälle.
Se tuntuu kehitykseltä, mutta todellisuudessa saatamme olla paikoillamme – jopa jumissa.

Liikatiedon aikakausi ja mielen kuormitus

Tiedon määrä ympärillämme kasvaa nopeammin kuin koskaan aiemmin.
Tätä kutsutaan informaatiokuormitukseksi (information overload), joka tarkoittaa tilannetta, jossa yksilön kognitiivinen kapasiteetti ei riitä kaiken tiedon käsittelyyn.

Organisaatiotutkimuksen klassikkokatsaus kuvaa, miten liika tieto alkaa heikentää päätöksentekoa, keskittymiskykyä ja kykyä toimia. Tällöin ihminen alkaa kokea “tiedon ähkyä”: mitä enemmän hän tietää, sitä vaikeampi on päättää, mitä tietoa käyttää ja miten.

Neuropsykologisesti tämä näkyy kuormituksena työmuistissa ja etuotsalohkon toiminnan heikkenemisenä. Aivot yrittävät käsitellä liikaa informaatiota yhtä aikaa, mikä aiheuttaa väsymystä, ärtymystä ja lamaannusta.

Tieto–toiminta-kuilu – miksi emme tee sitä, minkä tiedämme?

Yksi keskeinen ilmiö, jota tämä tiedon ylikuormitus synnyttää, on niin sanottu ”tieto–toiminta-kuilu” (the knowing–doing gap). Professoreiden Jeffrey Pfefferin ja Robert Suttonin (2000) mukaan monet ihmiset ja organisaatiot tietävät kyllä, mitä pitäisi tehdä, mutta eivät toimi tiedon mukaisesti.

Sama pätee itsensä kehittämiseen:

• tiedämme, että hengitys auttaa rauhoittumaan
• tiedämme, että lepo ja pysähtyminen ovat tärkeitä
• tiedämme, että omaa hermostoa pitäisi hoitaa

Mutta tieto ei muutu käytännöksi, jos se ei juurru kokemukseksi.

Syy ei ole tahdon puutteessa. Usein keho ja mieli eivät ole samassa vaiheessa:
mieli tietää, mutta keho ei ole vielä valmis.

Kehon ja hermoston näkökulma

Polyvagaalisen teorian (Porges, 2011) mukaan ihmisen hermosto määrittää sen, miten vastaanotamme ja käsittelemme tietoa. Jos keho on jatkuvassa valmiustilassa (taistele–pakene–jähmety), aivot priorisoivat selviytymistä – eivät uuden oppimista.

Tällöin ihminen saattaa kokea paradoksin:
halu oppia ja muuttaa asioita on suuri, mutta mitään ei tapahdu.
Ei siksi, että tieto olisi väärää, vaan koska hermoston tila ei mahdollista sen omaksumista.

Tämä selittää myös, miksi kehotietoisuus ja turvan tunteen vahvistaminen ovat niin keskeisiä osia kestävää muutosta.
Ilman niitä uusi tieto jää kognitiiviseksi – se ei pääse kulkemaan kehon kautta kokemukseksi.

Oppiminen tapahtuu kokemuksen kautta

David Kolbin (1984) kokemuksellisen oppimisen teoria kuvaa neljä vaihetta, jotka muodostavat oppimisen syklin:

1. Kokemus – jotain tapahtuu
2. Reflektio – pysähdytään ja tarkastellaan kokemusta
3. Käsitteellistäminen – luodaan ymmärrys ja teoria
4. Kokeilu – sovelletaan käytännössä

Jos oppiminen jää vaiheeseen kolme – teoreettiseen ymmärrykseen – todellista muutosta ei synny. Tieto muuttuu viisaudeksi vasta, kun se kulkee kaikki neljä vaihetta läpi.

Siksi muutosmatka ei ole jatkuvaa lukemista ja tietämistä, vaan vuorottelua:
oppimista – kokemista – hiljentymistä – soveltamista.

Kun tieto ei enää palvele

Liika tieto voi myös ylläpitää illuusiota etenemisestä.
Saatamme uskoa olevamme matkalla kohti muutosta, vaikka todellisuudessa pysymme paikallamme, koska emmekä vielä elä todeksi sitä, minkä tiedämme.

Tällöin muutosmatka alkaa muistuttaa tiedollista maratonia, jossa päämäärä on kadonnut näkyvistä. Moni huomaa uupuvansa – ei siksi, että olisi “epäonnistunut”, vaan siksi, että yrittää prosessoida liikaa ilman riittävää rauhoittumista.

Psykologisesti tämä liittyy myös prosessiuupumukseen: jatkuvaan itsensä kehittämisen tilaan, jossa ihminen on aina “työn alla”. Se voi olla hienovaraista, mutta syö elämäniloa ja yhteyttä hetkeen.

Mitä siis voisi tehdä toisin?

1. Rajoita tiedon määrää.
   Valitse yksi aihe kerrallaan ja syvenny siihen kehollisesti.
2. Salli kokemuksen viipyä.
   Anna itsellesi lupa olla vaiheessa, jossa et vielä “tee” mitään.
3. Palaa kehoon.
   Tarkista, mitä kehosi tietää jo ennen mieltäsi.
4. Käytä tieto lempeästi.
   Muutos ei vaadi lisää tietoa – vaan sitä, että tuot jo olemassa olevan eläväksi.

Lopuksi

Tieto voi avata oven, mutta vain toiminta vie sen kynnyksen yli.
Todellinen muutos ei tapahdu silloin, kun luemme seuraavan artikkelin tai kurssin,
vaan siinä hetkessä, kun uskallamme olla ja toimia sen kanssa, minkä jo tiedämme.

Ehkä siis tänään et tarvitse lisää tietoa.
Ehkä tarvitset vain tilan, jossa annat sen, mitä jo tiedät, muuttua todeksi.