Mikä ihmeen vakauttaminen?

Vakauttaminen

Vakaaputiikissa puhutaan usein vakauttamisesta. Mutta mitä ihmettä se oikeastaan tarkoittaa? Onko se vain uusi trendisana, vai liittyykö siihen jotain konkreettista?
Jos kysyt minulta, vakauttaminen on elintärkeä taito – etenkin tässä ajassa, jossa kehot ja mielet käyvät ylikierroksilla ja kaikki pitäisi ehtiä nyt heti ja vähän eilenkin.

Vakauttaminen on yksinkertaisimmillaan paluuta johonkin, mikä on jo meissä. Se on pysähtymistä kehon äärelle. Se on turvan tunnetta kehossa – ei pelkästään ajatuksissa.
Se on sitä, että kun maailma huutaa ympärillä, sinä et huku siihen meteliin.

Epätäydellinen vakauttaja – kyllä, se olen minä

Olen itse toistuvasti lyönyt päätä seinään, kun puhutaan vakauttamisesta.
Ei, en ole täydellinen itseni vakauttaja.
Kyllä – minäkin menen edelleen epäjärjestykseen.

Ehkä suurin ja toistuva sudenkuoppani on uupuminen.
Innostun helposti, annan itsestäni täyden satasen – ja vielä enemmän, jos mahdollista. Olen luonteeltani ”minä itse” -tyyppiä: hoidan kyllä, selviän kyllä, en tarvitse apua.
Minulla on sisäänrakennettu uskomus: pystyn mihin vain ja teen mahdottomastakin mahdollista.

Sinänsä ihan hyvä asenne, monessa tilanteessa. Mutta ei kaikessa.
Joskus se kostautuu. Silloin, kun panostan niin paljon, että oma hyvinvointi jää jalkoihin. Kun väkisin pusken, vaikka keho huutaa jo hiljaa.

Vakauttaminen ei ole sitä, että koskaan ei horjuisi.

Se on sitä, että alkaa huomata, milloin horjuu – ja että uskaltaa hellittää ennen kuin kaatuu.

Minulle suurin opetus on ollut tämä:
Kaikkea ei tarvitse tehdä yksin.
Aina ei tarvitse jaksaa. Aina ei tarvitse puristaa.
Voi päästää irti. Voi valita omat taistelut.
Voi sanoa: nyt riittää. Tämä ei ole sen arvoista.

Ja niin – vakauttaminen ei tee minusta heikompaa.

Se tekee minusta viisaampaa, inhimillisempää ja enemmän elossa.

Jos olet samanlainen: vahva, sisukas, liikaa kantava – ehkä tunnet minut tästä.
Meitä ei tarvitse muuttaa. Mutta me voidaan opetella myös pysähtymään.

Se on rohkeutta sekin.

Kun on liikaa tai ei mitään

Moni meistä tunnistaa itsensä tästä:

• Pinna palaa, sydän hakkaa, ahdistus kiristää rintaa → yliaktiivinen hermosto huutaa hälytystilassa.

• Tai: Vetämätön olo, mikään ei tunnu miltään, kaikki on sumua ja tyhjyyttä → keho on lamaantuneessa tilassa, eikä saa otetta mistään.

Vakauttaminen ei tarkoita sitä, että meistä tulee koko ajan "rauhallisia".
Se tarkoittaa sitä, että opimme tunnistamaan, missä olemme nyt – ja että meillä on keinoja palata sellaiseen olotilaan, jossa pystymme hengittämään, toimimaan ja tuntemaan itsemme turvassa.

Vakauttaminen ei ole hifistelyä

Tämä ei ole mitään taikatemppuilua, eikä siihen tarvita joogamattoa tai hiljaisia aamuja meren rannalla.
Se on konkreettista tekemistä:

• Hengityksen säätelyä
• Kehon asennon tunnistamista
• Aistien kautta palautumista hetkeen
• Yhteyttä omaan sisimpään – edes hetkeksi

Itse asiassa: mitä sekavampi olo, sitä pienempi teko voi olla avain takaisin vakautumiseen.

Miksi tämä on tärkeää?

Koska ilman vakautta emme kykene tekemään muutoksia.
Emme kuule itseämme. Emme pysty olemaan läsnä. Emme jaksa.

Moni ajattelee, että ensin pitää ajatella oikein – sitten toimia.
Mutta hermosto ei toimi niin. Se toimii kehon kautta.
Jos keho on hälytystilassa, mielen viestit eivät mene perille.
Vakauttaminen on siis muutosmatkan pohja, ei luksuslisä.

Miltä se voi tuntua?

Kun oma hermosto alkaa rauhoittua, tapahtuu pieniä suuria asioita:

• Jalat tuntuvat painavammilta.
• Katse ei enää harhaile.
• Hengitys kulkee.
• Mielessä alkaa olla tilaa yhdelle ajatukselle kerrallaan.

Ja ehkä tärkeimpänä: alkaa tulla tunne, että olen turvassa tässä hetkessä, vaikka kaikki ei olekaan valmista.

Entä jos en osaa vakauttaa itseäni?

Ei hätää. Kukaan ei osaa ilman harjoittelua.
Siksi Vakaaputiikki syntyi: tarjoamaan konkreettisia välineitä ihmisille, jotka ovat väsyneet siihen, että mikään ei tunnu toimivan – tai siihen, että koko ajan pitäisi olla jotain enemmän.

Tuotteet kuten Vireystilakortit, Huutosieppari™ tai kehotietoisuuskortit on rakennettu juuri tätä varten: tukemaan pieniä vakauttavia hetkiä arjessa, siellä missä elämä tapahtuu.

Pieni harjoitus sinulle:

Ota hetki ja sulje silmät.
Kysy itseltäsi: Missä kohtaa kehoa huomaan olevani tänään?
Ei tarvitse muuttaa mitään – riittää että tunnistat.
Ehkä siinä on jo alku vakautumiseen.

🪷 Kiitos kun pysähdyit. Se oli jo teko vakauttamiseksi.

Pysy kuulolla – blogissa sukelletaan pian lisää siihen, miten sinä voit vahvistaa turvaa kehossa kiireenkin keskellä.

Terkuin Katja